
Kauniiden ja hyvinvoivien hiusten salaisuus piilee hiuspohjassa. Aivan kuten kasvit tarvitsevat hyvän kasvualustan, myös hiukset hyötyvät tasapainoisesta ja hyvin hoidetusta hiuspohjasta. Silti hiuspohjan hoito jää helposti vähemmälle huomiolle kuin hiusten pituuksien ja latvojen hoitaminen.
Säännöllinen hiuspohjan hoito auttaa poistamaan ylimääräistä talia, likaa ja muotoilutuotteiden jäämiä sekä ylläpitämään hiuspohjan hyvinvointia.
Näillä viidellä helpolla vinkillä luot itsellesi toimivan hiuspohjan hoitorutiinin!
Varaa kerran viikossa hetki hiuspohjan perusteellisempaan puhdistukseen. Tavallisen shampoopesun lisäksi voit käyttää hiuspohjalle tarkoitettua kuorintatuotetta tai tehohoitoa.
Hellävarainen kuorinta auttaa poistamaan kuolleita ihosoluja, ylimääräistä talia ja hiuspohjaan kertyneitä epäpuhtauksia. Hiuspohjan tehohoidot puolestaan voivat rauhoittaa ja tasapainottaa hiuspohjaa sen tarpeiden mukaan.
Osa tehohoidoista levitetään kuivalle hiuspohjalle ennen pesua ja annetaan vaikuttaa noin 10–15 minuuttia. Tarkista aina tuotekohtaiset käyttöohjeet.
Huolellinen mutta hellävarainen shampoopesu on hiuspohjan hyvinvoinnin perusta.
Valitse shampoo, joka puhdistaa tehokkaasti mutta ei kuivata hiuksia tai hiuspohjaa tarpeettomasti. Erityisesti herkälle hiuspohjalle kannattaa suosia mietoja peseviä ainesosia sisältäviä tuotteita.
Hiuksia ei tarvitse pestä joka päivä, elleivät hiuspohjan tarpeet sitä edellytä. Sopiva pesuväli on yksilöllinen ja riippuu esimerkiksi hiuspohjan talintuotannosta, hiustyypistä ja elämäntavoista.
Muista myös veden lämpötila! Liian kuuma vesi voi kuivattaa ja ärsyttää hiuspohjaa. Pese hiukset mieluummin haalealla tai miellyttävän lämpimällä vedellä.
Hiuspohjan hieronta on pieni hemmotteluhetki, jonka voit helposti yhdistää hiustenpesuun.
Hellävarainen hieronta vilkastuttaa hetkellisesti hiuspohjan pintaverenkiertoa ja tuntuu rentouttavalta. Voit hieroa hiuspohjaa sormenpäillä tai käyttää tarkoitukseen suunniteltua pehmeää hierontaharjaa.
Liikuta sormenpäitä tai harjaa kevyin, pyörivin liikkein eri puolilla hiuspohjaa. Vältä voimakasta hankaamista ja kynsillä raapimista.
Vinkki: Kokeile muutaman minuutin rentouttavaa hiuspohjan hierontaa seuraavan shampoopesun yhteydessä!
Shampoopesun jälkeen on hoitoaineen vuoro. Hoitoaine auttaa silottamaan hiuksen pintaa, vähentämään takkuuntumista ja suojaamaan hiuksia kuivumiselta. Samalla hiuksista tulee pehmeämmät, helpommin käsiteltävät ja kiiltävämmät.
Tavallinen hoitoaine levitetään yleensä hiusten pituuksiin ja latvoihin, ei suoraan hiuspohjaan. Hiuspohjalle levitettynä se saattaa tehdä hiuksista raskaat ja rasvaisen näköiset.
Poikkeuksena ovat erityisesti hiuspohjan hoitoon kehitetyt tuotteet, joita voidaan käyttää myös suoraan hiuspohjalla.
Anna hoitoaineen vaikuttaa pakkauksen ohjeen mukaisesti ja huuhtele huolellisesti.
Haluatko antaa hiuspohjallesi hieman ylimääräistä huolenpitoa? Täydennä hoitorutiiniasi hiuspohjalle tarkoitetulla hoitonesteellä eli tonicilla.Hiuspohjan hoitonesteet sisältävät erilaisia hoitavia ainesosia, jotka voivat auttaa kosteuttamaan, rauhoittamaan ja virkistämään hiuspohjaa.
Levitä hoitoneste tuotteen ohjeiden mukaan kostealle tai kuivalle hiuspohjalle ja hiero kevyesti sormenpäillä. Useimpia hiuspohjan hoitonesteitä ei tarvitse huuhdella pois.
Säännöllinen käyttö auttaa pitämään hiuspohjan hyvässä kunnossa myös pesujen välillä.
Jokaisen hiuspohja on erilainen. Yksi kaipaa lisää kosteutusta, toinen tasapainottavaa hoitoa rasvoittumiseen ja kolmas rauhoittavia tuotteita herkälle hiuspohjalle.
Analysoi omat tarpeesi: https://rausch.fi/hiusanalyysi/
Tärkeintä on löytää itselle sopiva hoitorutiini ja noudattaa sitä säännöllisesti. Kaikkia viittä vaihetta ei tarvitse tehdä jokaisella pesukerralla, vaan voit valita niistä hiuspohjasi tarpeisiin sopivat.
Hyvinvoiva hiuspohja luo hyvät edellytykset myös hiusten normaalille kasvulle ja hyvinvoinnille.
RAUSCHin hiustenhoitotuotteet on suunniteltu täydentämään toisiaan. Voit yhdistellä eri tuotesarjojen shampoita, hoitoaineita, tehohoitoja ja hiuspohjan hoitonesteitä omien tarpeidesi mukaan.